Jounin kaupan III Älyvapaat kyläkisat
25.6.2011
Kuvat ja kuvatekstit Kalervo Niskakoski

Napapiirin sankareiden TIS-51 on nyt Akin menopelinä. Halukkaat juhannusvieraat saivat olla kyydissä pienen kierroksen. "Me ollaan sankareita kaikki..."

Älyvapaiden kyläkisojen eläinystävällisin joukkue tulee Konijänkältä. Kirsi Ala-Prinkkilä, Ennu Holappa, Jutta Makkonen ja Sanna Kärkkäinen valmiina taistoon.

Äkäslompolon kyläyhdistys on voittanut kaksi edellistä kisaa. Siksi Pasi Kurkkion, Anne Ristimellan, Vesa Pantsarin ja Kimmo Kaulasen harteita painaa menestysvastuu.

Suurimmin ennakko-odotuksin paikalle tulivat Ylläsjärven hiihdonopettajien atleetikot. JARI, Allu, Mikcu ja Imaani. Saapa nähdä, kuinka hommassa käy.

Kiimingin Jäälistä ja Oulun seudulta tulivat nämä kaverit. Markus Alarauhio, Pentti Härkönen, Jussi Piispanen ja Antti Piispanen. Osa on ollut aikaisemminkin kisoissa mukana eri tiimeissä. Tällä kertaa nimenä oli enteellisesti Hännänhuippu.

Pikaisesti tytöt panivat pystyyn oman joukkueen ja nimeksi osui Sattumat. Vasemmalta Kati Ollila, Liisa Palosaari, Pirkko Hietanen ja Paula Friman.

Omaa sukua Kivijärvi oli teemana näillä Kallossa sukujuuret omaavilla tytöillä. Vasemmalta Marjo, Virpi, Elli ja Elsi.

Kolarista paikalle olivat tulleet Märstin leveäharteiset neidot. Jaana Prinsessa, Pympyrä, Arppa ja Jölppy alkuposeerauksessa. Märsti? Jotain nestemäistä?

Vertti Kurkkio, Pekka Vapa, Eelis Kurkkio ja Aleksi Pantsar olivat mukana ensimmäistä kertaa aikuisten kisassa. Yllätysvalmis joukkue nimellä Kakarat. Osa lajeista oli poikien voimille vielä liian vaativia.

Ensimmäinen laji oli kananmunaviesti pienen muovilusikan avulla. Jos teki munakasta, niin piti palata alkuun.

Toisena lajina oli perinteinen kierrätyspahvin vauhditus. Märstin neidot saivat kasan hyvään kyytiin. Ylläsjärven hiihdonopet vauhdittivat enemmän itseään aina laastareille asti. Veikö takaisku jo voiton?

Joukkueet ottivat oppia ja yleisö kannusti.

Taitelijanimellä vapaa.info Vapan suvun pojat Marko, Mikko ja Ville yhdessä Aapo Summasen kanssa kierrätystöissä.

Taivaalla näkyvä vauvamainen pussukka on vehnäjauhopussi, joka tuli saada ehjänä kiinni pitkissä heitoissa.

Alakauttako on parempi?

Pitkät pojat linkoavat pitkälle, mutta miten sujuu kiinniotto?
Kolmosvahdin syli on odottavasti avoinna ja siihen pussi pehmeästi kopattiin. Hieno suoritus 20 metrin heitosta!
|
 |
-

Neljäs laji oli väkevän karkin pureskelu ja päälle piti juoda mukillinen jäähileistä vettä. Arpan ilmeestä näkee, että aine on jytyä. Taivas varjele, mitä sieltä tulee!

Muikeaksi vetää mummon suu ja on muillakin osallistuva ilme.

Tähän lajiin hyytyi hiihtojoukkue. Väkevä karkki ei mennyt alas ei sitten millään. Urheilijat eivät tunnetusti ole väkevien ystäviä.

Ilmeet kuin viininmaistajaisista. "Väkevä salmiakkimainen jälkimaku".

Tiukkaa tekee miehistön kaverillakin. Kyllä maku iskee takaisin kunnolla.

Ammattilaisten mallisuoritus. Sekunnilleen sisään ja menoksi.

"Apua, tää on kauheaa!"

Esa oli valmistanut kisaan uudet kesäsukset. Kivijärviset näyttivät, että hiihdetty on ennenkin.

Atleettien kesämeno oli alussa vakuuttava, mutta lopussa ei seisonut joukkue eikä kiitos. Ennakkopaineet olivat liian suuret kuten urheilussa usein.

"Katsokaa, nyt ne lähtevät"

Sattumat esittivät hiihdossa pätkän Daltoneiden seikkailuista.

Suunnistajapojat näyttivät miten rytmi säilyy suksillakin. Vetävää menoa!

Huiput tekivät hiihdossa pohja-ajan ja yhtenä menestystekijänä oli edessä hiihtävän kapteenin Miia Raution jämäkät komennot vasen, oikea, vasen, oikea! Janne Pekkala seuraa ja sitten Riitta Häkkilä ja Jukka Piispanen.

Se oli siinä ja tuuletus päälle!

Vetävä askel ja pitkä potku on Hännänhuipuillakin. Keulalla askeltavalla oli tasapainon suhteen vaativin tehtävä.

Liikkuvat raskaat sukset, kun on yhteistoimintaa ja valmentaja rytmittämässä.

Vesa tekee hartiavoimin töitä ja muiden meno näyttää helpommalta.

Kun puolustettavana on voitto, niin maaliin tulee heittäytyä.

Hauskin lähtö oli Märsteillä. Minuutti naurua ja vielä lähtökuopissa.

Pitovoidetta on pantu varmasti liiaksi tälle kelille. Maa tuntuu ihan liukkaalta.

Kyllä ammattitaito on rautaa. Kun hiihdonopettajat tulivat neuvoineen, niin Märstit olivat hetkessä maalissa.

Naurussa vääntyi nilkka, mutta hyvää tuulta se ei vienyt.

VPK:n Karim kuljetti potilaan hoitoon asiallisilla kenttäpaareilla.

Kisan voitti Hännänhuiput saaden nimensä uuteen toteemipaaluun. Muita palkintoja on luvassa myöhemmin. Joukkuetta onnittelevat vasemmalla Jouni Talvinen Jounilta ja äärimmäisenä oikealla kauppias Sampo Kaulanen.

Roudan Mikko Lipponen veti kisat onnistuneesti ja pitää hyvillä mielin itselleen peukkua.

Letkeä letku pysyi hyvin Jussi Micklinin jämäkässä otteessa. Roudan terassi ihaili suoritusta ja kiitteli siististä pihasta.