Jounin Kaupalla Äijälauantai 13.11.2010

Eero testauttaa verenpainetta MediYlläksen palvelupisteessä. Ei isänpäivä painetta nostanut, mutta Kuukkelin tekemiskiireet näkyivät hiukan.

Aili Helukasta testaa Cafe Roudan uutta peliautomaattia. "Kuule, vapaapelejä on tullu ja eurojakin on jo kilissy"

Kaija Rovaniemeltä on päiväkäynnillä Äkäslompolossa ja asettui tohtori Katjan testiin. Tulokset vahvistivat sen, minkä arvasi jo päältäpäin: "Terveyden perikuva".

Verenpaine, veren sokeri ja hemoglobiini kiinnostivat Jounin asiakkaita jonoksi asti. Arvojen myötä testaajilta sai ystävällisen neuvon kiinnittää huomiota ruokavalioon, liikuntaan ja muuhun tähelliseen terveysasiaan.

Kerttu 5 v. ja isä Jarkko Kangasalta olivat viikon perhelomalla Äkäslompolossa. Pöydän alle piiloutuneesta pikkuveljestä jäi näkyviin vain lautanen. Cafe Roudan keittolounas maistui hyvältä.

Cafe & Bar Roudan Mikko on toiselta ammatiltaan näyttelijä ja hyvin hän tässä esittää, että Saran kanssa olisi mukava työskennellä. Jallut ja muut virvokkeet on saatu jo esille.

Päivän odotettu päätapahtuma on alkamassa. Lastauslaiturille kärrätään painepesureita, sähkötyökaluja, stereoita ja muuta huutokaupattavaa.

Väkeä oli kertynyt huutokauppapaikalle. Osa osti itselleen, osa isälle ja osa vain huutamisen innosta.

"Lähethäänpä liikheele. Lähtöhinta on satanen ja korotus kakskymppiä."

"Kuuleppa ny, suurissakin huutokaupoissa korvan kaivelu tarkottaa korotusta"

Santtu ei kaivellut korvaa, vaan huusi reippaasti itselleen stereot.

Joka toisessa talossa on jo peräkärry ja näiden huutojen jälkeen prosentti vielä kasvaa.

"Mitä? Olette olheet 30 vuotta naimisissa. Kyllä äijäsi sai nyt hyän lahjan ja kaupan pääle pari kuutiota lunta."

Kauppias Sampo jatkoi sisällä kaupantekoa, koska tavaraa riittää. Kaupan hyllyjen uudelleenjärjestely on nyt meneillään ja ostosten pitäisi löytyä jatkossa entistä paremmin.
Kuvat ja kuvatekstit Kalervo Niskakoski