Oiva Pilkin virallinen ohjesääntö ja tirektiivi 2010


Säännöt (näistä ei sitten livetä)

Osallistuminen. Kilpailuun voi osallistua esittämällä pilkkiarvan kantaosan. Mikäli pilkkiarvat ovat loppuneet, voi kilpailuun osallistua 10 € ohjelmamaksulla. Kilpailuaika on neljä tuntia 12–16 ja junnut 12-14. Kilpailijat eivät saa poistua rajatulta alueelta kilpailun aikana välineiden, reppujen yms kanssa.

Pilkkisarjat. Yksi yleinen sarja, pilkkijöiden paremmuuden ratkaisee saaliiden yhteispaino. Mikäli kaksi tai useampi kilpailija saa saman painoisen saalismäärän arvotaan voittaja. Lisäksi palkitaan erillisillä tuotepalkinnoilla viisi naista ja alle kaksitoistavuotiasta pilkkijää. Näiden lisäksi tuomarineuvosto palkitsee täysin oman ailahtelevan mielensä mukaan viisi parasta joukkuetta. Valintakriteereinä ovat mm. yhtenäinen kisapukeutuminen ja pilkkimiseleganssi sekä  ylitsevuotava innostus pilkkimiseen. Kaikkien joukkueen jäsenten tulee olla yhtäaikaa saalispunnituksessa tai ilmoittauduttava etukäteen punnitsijoille tai juontajalle, että ottavat osaa joukkuekisaan ja kertovat joukkueen nimen.

Kilpailukalat. Kaikki kalat käyvät saaliista, alamittarajat ovat harjukselle 30cm ja järvitaimenelle / tammukalle 40cm. Muilla kaloilla  alamittarajoja ei ole. Kalat tulee tainnuttaa välittömästi ylösnoston jälkeen ja jättää suolistamatta.

Kalastus. Reiän tekemisen saa aloittaa virallisesta äänimerkistä, pilkkiminen tulee lopettaa kello 16.00 äänimerkistä, jonka jälkeen tulee välittömästi siirtyä punnituspaikalle. Junioriluokan pilkkikilpailu loppuu klo 14.00 kuuluttajan merkistä.

  • Vain yksi onki saa olla kerrallaan vedessä
  • Siimassa saa olla vain yksi koukulla varustettu viehe ja syötti
  • Syöttinä saa käyttää matoja ja toukkia
  • Lisäperukkeiden käyttö kielletty
  • Kairattuun reikään ei saa tiputella mitään houkuttimia, hajustetahnojen ja kaikkien sähköisten apuvälineiden käyttö kielletty.
  • Jos huomaat jäällä pilkki-vilpin niin tästä maksetaan 20,- euron palkkio.

Järjestäjällä on oikeus tarkistaa kalastusvälineet ja varusteet ennen kilpailua tai sen aikana.

Käyttäytyminen. Ihmisiksi. Kahta metriä lähemmäs toista pilkkijää ei saa kairata reikää. Kairat on reiän tekemisen välillä säilytettävä pystyssä. Roskaaminen ja toisten pilkkijöiden häiritseminen on kielletty. Jokainen osallistuu kilpailuun omalla vastuulla.