Älä jää mökkiin, tule jäälle kökkiin!

Koko perheen festivaalihenkinen tapahtuma pe 2.4.2010 klo 11–18 Jounin Kaupan rannassa

Voitko vastustaa napsahtavakuoriseksi grillattua makkaraviettelystä aurinkoisella järvenjäällä? Voitko seistä hiljaa kun rokki ja tango soi? Oiva Pilkki tuo jälleen koko perheelle pitkän ja viihdyttävän pilkkiperjantain! Tori, tapahtumateltta, messeviä palkintoja, lapsille aarteenetsintää, pulkkamäki, lastenmaa ja paljon muuta. Oivassa Pilkissä voi myös pilkkiä, reiän teostakaan ei tarvitse huolehtia sillä kansainvälinen kairauspalvelu on paikalla!  Jouni itsekin on armoitettu pilkkijä. Viime vuonna nousi 5-grammainen, jokohan tänä vuonna saisi laittaa nollan perään?

Kiitos kaikille piirustuskilpailuun osallistuneille!


Yllä voittopiirros. Oikealla ylhäällä itse piirtäjä äitinsä kanssa.

Piirustuskilpailu keräsi osallistuneiden taiteilijoiden kesken yhteensä huikeat 202 ääntä. Kilpailussa voittajaksi selvisi Johanna Pirttimaa 48:lla äänellä, ONNEKSI OLKOON! Johanna palkitaan 50 euron arvoisella Suomalaisen Kirjakaupan lahjakortilla.

Tämän lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvottiin kaksi kappaletta 30 euron arvoisia lahjakortteja Suomalaiseen Kirjakauppaan. Arvonnasta lahjakortin itselleen saivat Ella Kauppinen ja Ida Krook.

Lahjakortit toimitetaan maapostilla. YIT kiittää sekä taiteilijoita että äänestäjiä ja toivottaa kaikille oikein hyvää kevättä!
Lisätietoja kilpailusta antaa Ossi Lehtinen, puh 040 170 4869.

Katso vielä kaikki kilpailun kuvat.

Arvontapalkinnot ovat noudettavissa Jounin Kaupalta, muista ottaa kantaosa mukaan!!

Voittoarvat:

Volkswagen Polo Arpa nro: 5699
Lynx adventure 550 lx Arpa nro: 1093
AEON Cobra Arpa nro: 2448
Destination Lapland majoituspaketti  Arpa nro: 3321
Silver Volant laskettelusukset siteineen Arpa nro: 1006
Fischer Exhale laskettelusukset siteineen + viikkolippu Ylläkselle  Arpa nro: 6018
Eväskori majoituslahjakortti Arpa nro: 3252
ElanWave Maste, Ingemark Senmark Pro Model Arpa nro: 631
Sony kotiteatteri Arpa nro: 662
Pioneer DVD/Digitallennin Arpa nro: 663
Acer kannettavatietokone Arpa nro: 4093
Thule Pacific 500 suksiboxi Arpa nro: 4080
Ylläksen Yöpuu majoituspaketti Arpa nro: 4099
Ylläksen Matkailu Oy majoituslahjakortti Arpa nro: 1593
Lapland Hotels majoituspaketti Arpa nro: 250
Braun yleiskone Arpa nro: 1587
Nextbase kannettava dvd-soitin kahdella näytöllä Arpa nro: 1210
OBH hierontalaite Arpa nro: 2224
Siemens pölyimuri  Arpa nro: 6320
LG kotiteatteri karaoke Arpa nro: 4086
Division tallentava digiboxi antenniverkkoon Arpa nro: 4329
Nokia 3720 Arpa nro: 656
Mio C220 navigaattori Arpa nro: 2330
LG karaoke dvd-soitin Arpa nro: 5627
Electrolux kahvinkeitin  Arpa nro: 5648

Oiva Pilkin tulokset katsottavana

Tänä vuonna kalaa nostettiin kuin mansikoita Leppävirralla! Katso tulokset tästä.

» osta arpa ja osallistu arvontaan

» Katso kaikki palkinnot listattuna ja arvonnan lisätiedot


- Pilkkikoulu klo 12.00 - 14.00
- YIT järjestää piirustuskilpailun!
- Lastenmaassa:
    - Konijänkän kotieläimiä ja poniajelua
    - Ylläksen maskotti Yllis järjestää                  aarteenetsintää klo 13 ja 15
    - Pulkkamäki, kasvomaalausta


Katso tapahtuman juliste tästä.

Osallistu pilkkikisaan

Kisa alkaa klo 12.00 ja päättyy klo 16.00, junnut 12.00 - 14.00 Äkäslompolojärvellä Jounin Kaupan rannassa. Sarjat ovat Yleinen, Naiset ja alle 12-vuotiaat. Pilkkisaan voit osallistua ostamalla arvan, mikä sisältää pilkkikortin, arpa maksaa 15 €.

Katso pilkkikilpailun säännöt tästä.

Voita pilkkimällä

Loistavia palkintoja! Viime vuoden tapaan Oiva Pilkissä palkitaan parhaat pilkkijät kaikista sarjoista, lisäksi palkintaan satunnaissijoja sekä erikoispalkintoja hauskimmasta kisapukeutumisesta ja muista ulkopilkillisistä ansioista!

Palkintoja ovat mm. 1. lahjakortti 1.JouninKauppaan (1000,-), 2. Fischer Progressor S laskettelusukset siteineen + viikkolippu Yläkselle (864,-), 3. Tracker G400 (699 €)....

Naistensarjassa:1. Kärcher höyrypuhdistin (488,-)2. Sony Digikamera (379,-), 3. 10" miniläppäri (299,-)...

Junnusarjassa: 1. Pleikkari3 + SignStar (399,-) , 2. Ipod (159,-) , 3. Samsung digikamera (99,-)...

Arpa- ja aikatauluinfoa

Arpoja myynnissä nyt myös ennakkomyyntipisteillä. Luettelon myyntipisteistä sekä muuta arvontaan liittyvää infoa löydät täältä. Kun haluat käyttää hyödyksesi edullista bussikyytitystä, haluat varmaankin tietää bussien aikataulut. Bussiaikataulut ja kartan löydät täältä. Ennakkomyyntipisteistä arvat kerätään pois tiistain ja torstain välisenä aikana, sen jälkeen arpoja saa Jounin Kaupalta sekä tapahtuman sisääntuloportilta. Arvanmyynti alueella lopetetaan viimeistään klo 15.00, arvonta suoritetaan klo 17.00, pilkkikilpailun palkintojenjaon jälkeen.

Hyödynnä yhteistyökumppaneiden oivat tarjoukset

Ota oma Oivat edut ja tarjoukset -etuvihko Jounin Kaupasta tai arvanmyyntipisteistä. Tutki vihko tarkkaan ja sulostuta elämääsi muhkeilla onnenkantamoisilla. Niitä on sitten painettu 50 000 kpl, joten sitä hitaammat jäävät nuolemaan näppejään.

Tutustu tästä Oivien yhteistyökumppaneidemme muihin etuihin:

 

Katso kuvia vuoden 2009 tapahtumasta

Lisätiedot ja toripaikat: Sami Halonen 0400 697 828

 


Pääsponsorit:


Pilkeissä mukana: